Astun sisään bussiin tervehtien kuskia. Bussikuskeissa minua ärsyttää ehkä eniten se, että ne harvemmin jaksavat tervehtiä takaisin. Mielestäni asiakaspalveluammatissa pitäisi pystyä edes sanomaan "hei" tai "moi" tai edes äännähtämään jotain epämääräistä ihan vaan ilmaistakseen että asiakas on jotenkin noteerattu olemassaolevaksi. Toisaalta minulle on aivan sama, kiinnostaako olemassaoloni bussikuskia vai ei, kunhan pääsen kyytiin ja istumaan omalle paikalleni... mielellään siten että saan olla omassa maailmassani. Taaperran omalle paikalleni ja otan jo valmiiksi tukea yhdestä bussin lukuisista pystytangoista, sillä tiedän että saan pian kohdata sen toisen minua busseissa ärsyttävän piirteen... nimittäin sen, ettei bussikuskia kiinnosta lennätkö naamallesi lattialle vai pääsetkö keskipakousvoiman turvin linkoamaan itsesi penkkiin kuin mikäkin tankotanssija. Vaikka sääreni kovin karvaiset ovatkin, onnistun ennakointini ansiosta laskeutumaan pehmeästi penkille ja teen oloni mukavaksi. Reppu lattialle. Kuulokkeet päähän. Kirja käteen.
Kyllä, kirja. Usein minä olen huomannut toteavani ettei minulla ole aikaa lukea koska touhuan niin paljon kaikkea muuta (lue: dataan koneella yömyöhään) mutta nyt viimein keksin paikan jossa minulla ei ole muuta tekemistä kuin istua ja odottaa... mikä voisikaan olla parempaa ajanvietettä kuin kirja bussissa? Harmi, että matka kestää vain parikymmentä minuuttia... mutta kyllä siinäkin ehtii muutaman luvun lukaista. Näyttää vahvasti siltä, että minunkin on kohta viimeinkin aika hankkia kirjastokortti Tampereelle.
Olen nykyään alkanut välttää yleisimpiä bussilinjoja ja pyrin mahdollisuuksien mukaan matkustamaan pelkästään yhdellä tietyllä linjalla joka kylläkin kiertää pidemmän matkan mutta on rauhallisempi. Ihmisiä on vähemmän, ja sitä myöten pysähdyksiä myös. Minusta on mukavaa kun tilaa on enemmän. On helpompi uppoutua musiikin ja kirjan maailmaan kun kukaan ei häiritse millään tavalla. Aiemmin vihasin busseja mutta kun kaiken saa hiottua kohdilleen, tuntuu bussimatka tällä tavalla jopa jotenkin nautinnolliselta. Vaikka nautinkin suuresti autolla ajamisesta, joskus on vaan kiva olla kyydissä ilman mitään vastuuta mistään. Lukiessani kirjaa vilkaisen välillä ulos ikkunasta. Vielä on matkaa jäljellä, ehdin lukea vielä yhden luvun. Kirjaan on vähän liiankin helppo uppoutua... jonain päivänä varmasti vielä unohdan jäädä bussista pois sen takia. Ajatus moisesta tuntuu jollain tapaa kiehtovalta... jos elämä vain olisikin aina niin yksinkertaista ettei tarvitsisi oikeasti välittää tosimaailmasta vaan voisi ikuisesti ajaa bussilla ja uppoutua kirjan maailmaan. Jossain kohtaa matkaa todellisuus kuitenkin kolkuttelee takaraivossa kun bussi alkaa lähestyä määränpäätä. On aika sulkea kirja ja painaa nappulaa. Seuraavalla matkalla sitten taas lisää.
