keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Syksyyn Seikkaillen

Taas on jäänyt kirjoittelu... tuntuu että jaksan yhä harvemmin ja harvemmin kirjoittaa tänne :3 Mutta yritetään nyt vääntää tähän jotakin. Oikeastaan alkaa olla vaikea muistaa kaikkea mitä tässä parin kuukauden aikana on tapahtunut... mutta toivottavasti kaikki pääasiat tulisi tänne laitettua.


Olen aika hyvin toipunut kolaristani, josta kirjoitin viime merkinnässä. Henkiset traumat varmaan jää loppuiäksi, mutta nyt voin asialle jo naureskella. Näin muutamaan otteeseen painajaisia, joissa menetän auton hallinnan samantapaisissa olosuhteissa, mutta nekin loppuivat jossain vaiheessa kun näin unen jossa sainkin yhtäkkiä auton takaisin hallintaan enkä ajanutkaan kolaria.

Ostin uuden autonkin jo... parempi päästä takaisin rattiin niin tottuu ajamiseen taas ja saa itseluottamuksensa takaisin. Kolarista viisastumatta ostin lähes samanlaisen auton kuin sen, jonka romutin... erona vain että siinä on 50 heppaa enemmän pellin alla :P työkaverit tuota jo naureskelivatkin... että ens kerralla mennään sitten kovempaa ympäri... mutta ajattelin kuitenkin pitäytyä lupauksessani ja olla hurjastelematta.


Mitähän muuta tässä on tullut tehtyä... no ainakin huvipuistossa ja laivalla tuli käytyä. Käytiin kavereiden kanssa lintsillä viikko mun kolarin jälkeen. Hieman oli epävarma olo että näinköhän tuo on hyvä idea kun on juuri toipunut aivotärähdyksestä, mutta muutamassa laitteessa käytyäni huomasin että mitään ongelmia ei ollut ja vietettiin oikein hauska päivä laitteissa kieppuen. Vanha suosikkini Kieppi oli edelleen se paras laite... se vaan riuhtoo niin mukavasti <3
Laivalle meitä piti alunperin tulla ainakin neljä, mutta lopulta kävi niin että ainot ketkä sinne lopulta tulivat oli minä ja Tuire. Meillä oli kyllä ihan hauska reissu, oli kiva päästä vaihteeksi pois Tampereelta ja tekemään jotain erikoista. Kyse oli tosin sunnuntairisteilystä ja itseä ei oikein laivan iltaohjelma sytyttänyt... mutta ainakin ruoka ja juoma oli hyvää.

Nyt lähestyy halloween, eikä minulla ole vieläkään asua O.o Pitäisi varmaan keksiä jotain simppeliä. Tarkoitus olisi paeta mökille hieman sekalaiseen seuraan ja viettää hauska viikonloppu tavaten uusia ihmisiä. Odotan tuota kyllä innolla, saa nähdä mitä siitäkin tulee :D

Yleensä en kirjoittele tänne mitään hirveän henkilökohtaisia juttuja, mutta kai tännekkin voi lyhyesti jotain laittaa... tapasin kuukausi sitten mukavan tyttösen ja nyt kävi jotenkin hassusti ja olen parisuhteessa o.o miten tässä näin kävi, en tiedä... mutta onhan tuo sinänsä ihan mukava juttu. Tästä lähtien jos siis kirjoitan blogiin Ellistä niin se on tuo kyseinen naaras... vaikka vähän luulen ettei tätä blogia lue kukaan semmoinen joka minua ei ennestään tuntisi, joten taitaa olla turha kirjoittaa mitään esittelyjä... muttakun periaatteesta, saatana!

Nyt taidan mennä pelailemaan vielä hetkeksi, toivottavasti jaksaisin kirjoittaa vähän useammin tästä lähtien :P