Jälleen uutta huttua, tällä kertaa vähän nopeammin kuin viime kerralla :P
Kavereiden kanssa järjestettiin sunnuntain tylsyyteen vähän piristystä roolipelin muodossa. Meitä oli minut mukaan laskettuna neljä, eli kolme pelaamassa ja minä pelinjohtajana. Siitä oli aikaa jo muutama vuosi kun viimeksi olin roolipeliä kokeillut, mutta homma sujui omasta mielestäni ainakin aika mallikkaasti ja ihmisillä oli kivaa. Ainoa puute oikeastaan oli se, että en ollut jaksanut ajoissa alkaa valmistella peliä ja olin edellisenä iltana nukahtanut kesken, joten pelin loppu meni vähän improvisaatiopohjalla… plus myöskin se, että harjoituksen puutteen vuoksi oli pelin pulmat ja vaarat aika lineaarisesti nopalla heitettäviä (ja aina samalla nopalla) johon aion kyllä seuraavan kerran panostaa vähän enemmän. Porukka kuitenkin innostui pelaamisesta sen verran että ilmaisivat halukkuutensa ottaa osaa joskus toistekin vastaaviin peleihin… seuraavan kerran sitten fantasia-aiheella. Pelin onnistumisen myötä tilasin netistä itselleni ihan omat nopatkin (kuvassa) joissa on seitsemän erilaista roolipelinoppaa. Pelaamassamme pelissä meillä oli käytössä Tohtori Laineen lainaamat nopat (suurkiitos hänelle).
Nyt edellisenä viikonloppuna olin viettämässä aikaa inttikavereiden kanssa mökillä. Mökki oli hassusti sama, jonka vuokrasin synttäreitäni varten. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä puitteet olivat silloinkin aivan omaa luokkaansa, kyllä tuollaisessa paikassa ihan mielellään rellestää. Meno oli perinteistä tankkihomoilua… paljon viinaa ja paskaa läppää… saunaa ja grillaamista. Oli kyllä hauskaa, ei tuolla porukalla huonoja juhlia oikein aikaan saakaan.
Tänään vietin illan naapurini Milan kanssa. Joimme punaviiniä ja katsoimme leffan ”Sideways”. Le kuva oli varsin mielenkiintoinen, sillä siinä henkilöt olivat lähes koko ajan kännissä. Päähenkilön elämä sai minut kuitenkin ajattelemaan asioita, sillä jotenkin samaistuin tuohon heppuun. Leffassa meinaan oli mies joka rypi masennuksessaan kaksi vuotta avioeron jälkeen eikä oikein saanut elämässään mitään aikaan, josta olisi nauttinut. Omalla tavallaan kovin ahdistava tilanne… aloin miettiä että voisiko noin käydä minullekin? Haluaisin ajatella ettei niin tule käymään, ei ainakaan muutamaan vuoteen… mutta jossain vaiheessa on vääjäämättä edessä tilanne, jossa olen 50-vuotias enkä ehkä enää harrasta samoja asioita kuin nyt. Tälleen nuorena on helppoa vielä tehdä kaikkea hölmöä ja pitää elämä mielenkiintoisena… mennä ja rellestää, tutustua uusiin ihmisiin. Nauraa, itkeä, ihastua. Toivon vaan että pysyisin tavoitteessani, etten ikinä aikuistu… koska se olisi luultavasti loppu meikäläiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti