Usein ihmiset kokevat syksyn pimeyden lähestyessä syysmasennusta, itsellä tilanne on usein täysin päinvastainen. Masennun helpommin kesällä, kun kaikki muut ovat iloisia ja rellestävät keskenään. Silloin helposti tuntuu että muilla on hauskaa mutta minulla ei... koen että minua ei tarvita ja haluaisin mieluiten vain kadota maan päältä. Vaikka tiedän, että kaikki tuo on vain pääni sisällä, tuolle tunteelle en silti voi mitään. Nyt kun illat jälleen pimenevät ja ihmiset alkavat yleisesti mököttää enemmän, tuntuu kuin minusta olisi taas iloa. Haluan olla se pieni valopilkku joka pelastaa paskan illan.
Needless to say, kaikki edellä mainittu luonnollisesti vaikuttaa hyvin vahvasti ihmissuhteisiini. Tarpeeksi kun mököttää, ei oma seura enää ole kenenkään mieleen. Kuka haluaisi hengata hemmon kanssa joka on koko ajan pahalla päällä? Tuossa on kyllä ehdottomasti parantamisen varaa... mutta jo se että tiedostan ongelmani auttaa sen ratkaisemisessa. Loppujen lopuksi onnellisuuteemme vaikuttaa vain ja yksi asia: me itse. Jos en halua olla iloinen ja onnellinen, en silloin sitä voi olla. Pitäisi aina vaan muistaa unohtaa elämän pienet murheet ja nauttia siitä mitä on. Elämä on muutenkin sen verran lyhyt ettei sitä kannata tuhlata vanhojen juttujen vatvomiseen.
Tässä tätä kirjoittaessani tajusin, etten ole pitkään aikaan pitänyt yksiäkään bileitä. Voisin joulukuulle järjestää jotkut... kenties nörttiteemalla :P saa nähdä kuinka moni tulee paikalle. Taidan tehdä juhlista avoimet... mutta pukukoodilla. Olkoon tämä avaus uudelle minälle... semmoiselle joka ei enää mökötä turhasta.
