Syksy tekee taas tuloaan, ja vaikka koetankin kaikin voimin taistella syysmasennusta vastaan tuntuu se melkein turhalta kun joka puolella ihmiset voivat huonosti. Viime viikonloppuna paras ystäväni kertoi uutisia jotka suorastaan järkyttivät meikäläistä enkä vieläkään oikein osaa suhtautua asiaan... vaikka tiedänkin ettei asiat minun suhteeni mitenkään ole muuttumassa, mutta silti tuntuu kuin... äh. Vaikea selittää. Varsinkaan kun en halua puhua asioiden oikeilla nimillä näin julkisesti :P joten taidan jättää asian tuohon.
Toisekseen sain kuulla toissapäivänä lisää järkyttäviä uutisia... Eräs sukulaiseni on saanu aivoinfarktin. Toipuminen näyttää kyllä lupaavalta, mutta mikään ei vielä ole varmaa. Toivon vaan kovasti ettei mikään jälkioireista ole pysyvää...
Kolmanneksi vielä kirsikkana kakun päällä kaverini kertoi eilen kuinka yksi hänen kavereistaan oli tehnyt itsemurhan ihan pari päivää sitten. Mitä tuossakin voi sanoa? Ei siinä paljon pahoittelut tai voivottelut auta... Tuntuu vaan pahalta toisten puolesta.
Tänki pitäis olla iloinen blogi... fail. :P
Ehkä sanon muutaman hyvänkin asian syksystä tähän loppukevennykseksi. Rakastan pimeyttä, mikään ei oo hienompaa kuin se kun ihmiset pakenevat pimeää, kylmää ja märkää ulkoilmaa sisätiloihin ja joka puolella on hiljaista ja rauhallista. Minua ei sade haittaa... päinvastoin rakastan sitä. (olettaen ettei tarvi näprätä jotain pikkutarkkaa ulkona, esim auton lampun vaihtoa.) Pimeys on aina tarjonnut meikäläiselle suojaa ja turvaa... siksi tuntuukin siltä kuin ilmojen pimetessä olisin vaan enemmän ja enemmän sinut itseni kanssa... minulla on turvapaikka.
Se on ikävää kun usein tuntuu, että kerralla tulee kaikki ikävät asiat =/
VastaaPoistaMulle syksy on ollu aina muutosten aikaa, jonkin loppu ja jonkin alku ja uusia asioita, mä harvemmin masennun syksyisin. Mä oon sitä kevätmasennus tyyppiä, silloin kaikki tuntuu toivottomalta. En tiedä mikä siinä sitten on, että on helpompaa mennä kohti pimeyttä kuin valoa... :P