Vietin viikonlopun Oulussa Tuiren luona. Kaikki meni ihan kivasti ja lopulta tuli sitten aika lähteä etelää kohti. Päivästäni oli tulossa varsin kiireinen, sillä tarkoituksenani oli rientää ensin Tampereelle katsomaan asuntoa ja moikkaamaan pikaisesti Suskua, ennen kuin siirtyisin Lahteen ennen töiden alkua. Mutta mikään ei tietenkään suju niinkuin pitäisi... varsinkaan kun maanantai.
Heräsin aikaisin, tarkoituksenani oli lähteä hyvissä ajoin jotta minulle ei tulisi kiire. Heräsin puoli kaksi, ja koomattuani ensin suihkun kautta autolle pääsin vihdoin starttaamaan hieman myöhässä (tarkoituksena oli lähteä liikkeelle puoli kolme, mutta jo tuossa vaiheessa olin hieman myöhässä). Tämä ei kuitenkaan aiheuttanut mitään toimenpiteitä, olihan minulla runsaasti aikaa varattuna matkaa varten. Autoni pakoputki on ollut jo muutaman päivän paskana, ja se pitää suht kovaa meteliä. Tästä syystä ajoin todella hiljaa ja pienellä kaasulla asuinalueen läpi jotta en herättäisi enempää pahennusta kuin on pakko. Vauhdin puutteesta huolimatta ensimmäinen hidaste (noin 50 metriä siitä mistä läksin liikkeelle) muutti kaiken.
Kuulin liukuvan metallisen äänen ja sitten kovaa kolinaa aivan kuin olisin ollut yhtäkkiä hääauton kuskina, jonka perään on ripustettu kasa säilyketölkkejä. Otin auton välittömästi seis tien sivuun ja nousin katsomaan mitä oikein oli tapahtunut. Sisimmässäni tiesin jo vastauksen ennen kuin edes pääsin auton taakse: pakoputki oli irronnut kiinnikkeistään ja retkotti maata vasten. Kauhun sekaisin tuntein tuijotin näkemääni... tällä tavalla en ikinä pääsisi ajamaan Tampereelle saakka... saatika ehtisi mitenkään töihin ajoissa. Kello oli melkein kolme yöllä.. satoi ja ketään ei näkynyt missään. Hetkellisesti mietin mitä tekisin: Juna. Ei. Se ei ikinä ehtisi ajoissa. Olisin auttamatta myöhässä. Taksi! Ei. Liian kallista. Pakko korjata se pakoputki... se on ainoa vaihtoehto. Katsoin kelloa... minulla ei ollut paljon aikaa jäljellä... siispä kyyristyin vetiseen maahan ja työnnyin auton alle.
Kaivoin esiin kännykän ja käytin sen näytön himmeää valoa apuna katsoessani missä pakoputki oli ollut aikaisemmin kiinni. Kiinnitysmekanismi oli hyvin yksinkertainen, mutta sen vieressä oli tiivistävä palikka joka tuntui tukkivan reiän johon uskoin pakoputken kiinnityspalkin kuuluvan. Mitä jos en saakkaan sitä paljain käsin paikoilleen? Mitä jos tarvitsen työkaluja, joita minulla ei ole? Auton alla oli todella pimeää ja kaikki oli ikävän märkää sekoittuneena vetiseen hiekkaan. Kuin ihmeen kaupalla onnistuin kuitenkin vartin vääntämisen jälkeen ujuttamaan pakoputken takaisin omalle paikalleen ja annoin oikein kunnon mojovan iskun perään jotta se varmasti upposi niille sijoilleen. Voitto! Minua ei pysäytä mikään!
Katsoin kelloa ja istuin takaisin autoon. Minulla oli vielä hyvin aikaa, kunhan pitäisin kiirettä. Käynnistin auton ja painoin kaasua... vaihteita vaihtaessani tuntui ärsyttävää kipua. Oli pimeää enkä nähnyt mitään, mutta käteen sattui selvästi. Ohi kiitävien katulamppujen valossa näin että kädestäni vuoti verta... olin kaikessa kiireessä ilmeisesti telonut itseni, enkä ollut edes huomannut sitä ennen kuin vasta nyt. Kipu sai minut entistä vihaisemmaksi, ja adrenaliini otti vallan.
Ajoin moottoritielle ja selvää ylinopeutta... minua ei enää kiinnostanut kuulostiko autoni ruohonleikkurilta vai ei... nyt oli päästävä Tampereelle asuntonäyttöön ja vieläpä ajoissa. ...Josta puheenollen tajusin että olin yltä päältä vetisessä hiekkapaskassa. Näyttäisin aivan ojassa ryvetetyltä kun pääsisin perille. Tarvitsisin jostain uudet vaatteet... miksi ihmeessä en koskaan pakkaa mukaan varahousuja??? ABC:n kyltti... siellä ei kyllä myydä vaatteita mutta vessa siellä on! Hiekka on kuitenkin helposti puhdistettavissa vaatteista ja minulla on kokonaiset viisi tuntia aikaa kuivattaa itseni matkalla Tampereelle. Näinpä siis kurvasin ABC:lle ja suoraan vessaan.
Vessassa oli joku mies joka ei tuntunut olevan moksiskaan siitä että ryntäsin sisään verisenä ja hiekkaisena. Tyynesti ryhdyin pesemään itseäni ja housujani. Hiekka tosiaan lähti yllättävän helposti pois. Haavatkin sain kohtuullisesti puhdistettua ja vihdoin näin mikä kivun oli aiheuttanut. Yhden sormeni kynsi oli ottanut vähän hittiä, ja sen juuressa iho oli kellertävän punainen. Rujosta ulkonäöstään huolimatta kipu oli lakannut sormesta melkein kokonaan, eikä se muutenkaan tuntunut huomion arvoiselta, joten päätin jatkaa matkaani enempiä huolimatta. Suuntasin ABC:n S-markettiin ja ostin matkaevääksi lihapullia, karkkia sekä kokiksen.
Matka Tampereelle sujui rattoisasti adrenaliinin kourissa. Olo oli kuin terminaattorilla, aistini olivat terävät ja keskittymiseni raudan luja. Olin jo päättänyt siinä vaiheessa että koko päivä oli aivan paska, ja että jos hirviä oli liikkeellä ne olisivat varmasti joukkoitsemurha-aikeissa juuri minun edessäni. Sakea sumu esti näkyvyyttä aika tehokkaasti, mutta ajoin silti normaalia lujempaa. Yhtään hirveä en kylläkään nähnyt, ja pääsin Tampereelle aikataulussa. Pienen etsinnän jälkeen löysin jopa talon jossa asuntoesittely oli juuri alkamassa.
Asunto itsessään oli aivan mahtava. Tilava, siisti ja juuri minunlaiseni. Muutaman päivän sisään saan tietää saanko sen vuokrattavakseni vai osuuko arpa-onni jollekulle muulle. Esittelystä lähtiessäni otin sitten suunnaksi Suskun työpaikan ja karautin sinnekkin ennätysvauhtia.. aikani oli loppumassa jos meinasin ehtiä töihin ajoissa... sisimmässäni kuitenkin tiesin että suoriutuisin tuostakin vallan mainiosti, olinhan tähänkin asti onnistunut ylittämään itseni jo monta kertaa.
Oli todella mukava nähdä Suskua kaiken tuon paskan jälkeen. Vaikka emme ehtineetkään kuin vaihtaa pari sanaa, jäi siitä silti huomattavasti parempi mieli. Susku antoi minulle myöhäisen synttärilahjan, joka oli kääritty punaiseen paperiin. Hetken harkitsin avaavani sen saman tien, mutta takaraivossa jyskyttävä ajatus ajan loppumisesta sai minut lykkäämään paketin avaamista myöhemmäksi. Nyt oli kerettävä töihin.
Navigaattoriin kotiosoitteeni nakatessani huomasin iloyllätyksen: ehtisin perille ajoissa vaikka en edes kaahaisi karmeaa rallia. Ajatus kiireettömästä ajosta sai minut entistä paremmalle tuulelle. Siispä läksin matkaan ja hurautin Lahteen edelleen aika reipasta tahtia... mutta ehdinpäs käydä kaupassa ja vaihtaa vaatteetkin ennen töitä.
Töissä päivä oli aivan täysi homonkosto. Kiirettä piti niin että hyvä kun ehdin edes syödä mitään. Sain hommat tehtyä minuuttia ennen työaikani loppumista, kun normaalisti minulle on jäänyt puolisen tuntia aikaa valua kotiin ennen työajan loppumista :P
Aikasin heränneenä ja kaikkien vastoinkäymisten ja kiireen jälkeen olin todella uupunut ja valuin kotiin äkäisenä. Kotonakaan ei olisi ruokaa... pakko olisi käydä kaupassa. Ensin kyllä halusin suihkuun...
Ennen suihkua päätin kuitenkin avata suskun antaman lahjan. Siihen sisältyi kirje, johon oli kirjoitettua kivoja asioita meikäläisestä... ja vielä useamman ihmisen toimesta. Tuo lämmitti kyllä kovasti, ja koko päivän paskataakka katosi harteilta. Rentouttavan suihkun jälkeen käväisin ihan mielelläni kaupassa enkä pitänyt mitään kiirettä. Nyt minulla on ruokaa ja hyvä mieli. Huomenna sitten onkin jatkomaanantai... :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti