Vuosi vaihtuu

Kohta ollaan vuoden 2011 loppupäässä, ja pakko sanoa että aika hullunmyllyä on ollut tämäkin vuosi. Kai sitä tavallaan toivoo että kun kalenteriin napsahtaa yksi vuosiluku lisää, antaisi se uuden mahdollisuuden jollekkin uudelle ja paremmalle... tiedä siitä sitten :D

Joulukin meni kivasti perheen kanssa aikaa viettäen. Oli mukava käydä Lahdessakin pitkästä aikaa... mutta pakko sanoa että kyllä Tampereella viihdyn edelleen paremmin eikä ole tullut Lahti Cityä vielä ikävä :P Muutto tänne oli ehkä se suurin muutos tänä vuonna... ehkä myös se paras.

Nyt täytyisi vaan yrittää ponnistaa seuraavakin vuosi samalla mentaliteetilla. Voisin pitää enemmän hauskaa ja kokeilla eri juttuja. Ehkä aloitan jopa uuden harrastuksen... we shall see :D

Joulun odotusta

Olen ollut harvinaisen aktiivinen tänä viikonloppuna. Tavallisesta käytöksestäni poiketen olen virittänyt asuntooni joulukoristeita ja valoja. Pienten tuikkujen luoma hehku tekee taianomaisen tunnelman, ja pakostikkin tunnen rauhoittuvani. Samalla tunnen jäätävää yksinäisyyttä ja läheisyydenkaipuuta... ristiriitaista sillä olen kerrankin hyvällä tuulella. Olen tänään tavannut urakalla ihmisiäkin, eli minulla ei pitäisi olla mitään syytä tuntea oloani yksinäiseksi. Ihme halipula... saatana.

Espoosta kotiinpäin ajellessani päälle iski massiivinen lumimyrsky. Tästä hullaantuneena tein talven ensimmäisen lumiukkoni tuohon pihalle. Aion tehdä isomman sitten kun tulee enemmän lunta... semmoisen johon käytän oikeasti aikaa ja vaivaa. Joskus on kiva olla vähän lapsi :P usein sitä unohtaa nauttia tuollaisista pikkujutuista.

Kotona istahdin koneelle ja huomasin että kaverini valitteli olevansa kipeä ja nälkäinen. Viesti ei ollut sinänsä osoitettu minulle, vaan se oli yleistä ulinaa internetissä... mutta ajattelin silti tehdä asialle jotain. Kysyin häneltä haluaisiko hän ruokaa ja tarjouduin viemään hänet abc:lle ja tarjoamaan safkat. Näin siis tehtiin. Liian usein nykyään kun tarjoan apuani se ei joko kelpaa tai sitten sitä ei osata arvostaa... mutta tämän kyseisen ihmisen kanssa tunnen itseni aina arvostetuksi ja sitä että viitsin nähdä vaivaa toisten eteen selvästi arvostetaan. Se lämmitti pientä sisintäni.

Nyt alkavalla viikolla pitäisikin sitten ruveta kasaamaan joululahjoja pukin konttiin... saapa nähdä mitä saan aikaiseksi :P

Syyspiristys

Usein ihmiset kokevat syksyn pimeyden lähestyessä syysmasennusta, itsellä tilanne on usein täysin päinvastainen. Masennun helpommin kesällä, kun kaikki muut ovat iloisia ja rellestävät keskenään. Silloin helposti tuntuu että muilla on hauskaa mutta minulla ei... koen että minua ei tarvita ja haluaisin mieluiten vain kadota maan päältä. Vaikka tiedän, että kaikki tuo on vain pääni sisällä, tuolle tunteelle en silti voi mitään. Nyt kun illat jälleen pimenevät ja ihmiset alkavat yleisesti mököttää enemmän, tuntuu kuin minusta olisi taas iloa. Haluan olla se pieni valopilkku joka pelastaa paskan illan.

Needless to say, kaikki edellä mainittu luonnollisesti vaikuttaa hyvin vahvasti ihmissuhteisiini. Tarpeeksi kun mököttää, ei oma seura enää ole kenenkään mieleen. Kuka haluaisi hengata hemmon kanssa joka on koko ajan pahalla päällä? Tuossa on kyllä ehdottomasti parantamisen varaa... mutta jo se että tiedostan ongelmani auttaa sen ratkaisemisessa. Loppujen lopuksi onnellisuuteemme vaikuttaa vain ja yksi asia: me itse. Jos en halua olla iloinen ja onnellinen, en silloin sitä voi olla. Pitäisi aina vaan muistaa unohtaa elämän pienet murheet ja nauttia siitä mitä on. Elämä on muutenkin sen verran lyhyt ettei sitä kannata tuhlata vanhojen juttujen vatvomiseen.

Tässä tätä kirjoittaessani tajusin, etten ole pitkään aikaan pitänyt yksiäkään bileitä. Voisin joulukuulle järjestää jotkut... kenties nörttiteemalla :P saa nähdä kuinka moni tulee paikalle. Taidan tehdä juhlista avoimet... mutta pukukoodilla. Olkoon tämä avaus uudelle minälle... semmoiselle joka ei enää mökötä turhasta.

Happy Days

Kuluva viikko on ollut kyllä mielenkiintoinen. Viime viikonloppuna käytiin Tuiren kanssa mökillä. Oli tosi mukavaa päästä vaihteeksi pois kaupungista, rauhallisen luonnon keskelle. Saunottiin ja käytiin metsässä kävelyllä. Otin kuvia sienistä ja illalla suht onnistuneen kuvan tähtitaivaasta.

Mökillä nukkuukin paremmin kuin kaupungissa... johtuu varmaan raittiista ilmasta ja siitä ettei siellä ole häiriötekijöitä. Hyvin rentoutuneena jaksoin melkein koko viikon polkea taas töihin (autoni oli huollossa... taas.) harmikseni totesin että Hervanta on mäen päällä ja koko paluumatka kotiin on pelkkää ylämäkeä :P Mutta tulipa ainakin treenattua jalkalihaksia :D

Tänä viikonloppuna oli Markuksen ja Mallan järjestämät halloween-bileet. Ensimmäistä kertaa elämässäni pukeuduin joksikin ja huomasin nauttivani tuostakin prosessista suunnattomasti :D Maskin teko oli vaikeampaa kuin luulin mutta sain kuin sainkin jotain kelvollista aikaiseksi. Bileet olivat aivan mahtavat, koristeisiin oli nähty paljon vaivaa ja koko kämppä loi mystistä tunnelmaa. En tuntenut ketään muuta entuudestaan kuin Markuksen, mutta nopeasti kuitenkin tutustuin ihmisiin ja sopeuduin mielestäni hyvin joukkoon tummaan.
Viiniäkin tuli juotua reippaanlaisesti, mutta eipä se haitannut kun kaikki olivat yhtä lailla jurrissa :P Aikomuksenani ei ollut jäädä yöksi koska asun käytännössä melkein naapurissa, mutta niin vain kävi että tänä aamuna taapersin kotia kohti. Matkalla kohtasinkin sitten jotain joka sai pienen hiiltyneen sydämeni sykähtämään:

joukko kesyjä city-oravia kiinnostui minusta. Ne tulivat aluksi tutkimaan minua ihan läheltä, mutta kun huomasivat etten tee mitään vaarallista, ne kiipesivät jalkojani pitkin katsomaan olisiko kameralaukussani sapuskaa. Sain muutaman kuvankin otettua... tässä mielestäni ehkä niistä hauskin. Kuva on otettu n. 20 sentin etäisyydeltä, mutta koska tilanne oli nopea jouduin räiskäisemään 10mm polttovälillä ja etäisyys vaikuttaa todellista suuremmalta. Käytännössä katsoen kurre oli melkein kamerassa kiinni :D

Syksyn pimeys

Syksy tekee taas tuloaan, ja vaikka koetankin kaikin voimin taistella syysmasennusta vastaan tuntuu se melkein turhalta kun joka puolella ihmiset voivat huonosti. Viime viikonloppuna paras ystäväni kertoi uutisia jotka suorastaan järkyttivät meikäläistä enkä vieläkään oikein osaa suhtautua asiaan... vaikka tiedänkin ettei asiat minun suhteeni mitenkään ole muuttumassa, mutta silti tuntuu kuin... äh. Vaikea selittää. Varsinkaan kun en halua puhua asioiden oikeilla nimillä näin julkisesti :P joten taidan jättää asian tuohon.
Toisekseen sain kuulla toissapäivänä lisää järkyttäviä uutisia... Eräs sukulaiseni on saanu aivoinfarktin. Toipuminen näyttää kyllä lupaavalta, mutta mikään ei vielä ole varmaa. Toivon vaan kovasti ettei mikään jälkioireista ole pysyvää...
Kolmanneksi vielä kirsikkana kakun päällä kaverini kertoi eilen kuinka yksi hänen kavereistaan oli tehnyt itsemurhan ihan pari päivää sitten. Mitä tuossakin voi sanoa? Ei siinä paljon pahoittelut tai voivottelut auta... Tuntuu vaan pahalta toisten puolesta.

Tänki pitäis olla iloinen blogi... fail. :P
Ehkä sanon muutaman hyvänkin asian syksystä tähän loppukevennykseksi. Rakastan pimeyttä, mikään ei oo hienompaa kuin se kun ihmiset pakenevat pimeää, kylmää ja märkää ulkoilmaa sisätiloihin ja joka puolella on hiljaista ja rauhallista. Minua ei sade haittaa... päinvastoin rakastan sitä. (olettaen ettei tarvi näprätä jotain pikkutarkkaa ulkona, esim auton lampun vaihtoa.) Pimeys on aina tarjonnut meikäläiselle suojaa ja turvaa... siksi tuntuukin siltä kuin ilmojen pimetessä olisin vaan enemmän ja enemmän sinut itseni kanssa... minulla on turvapaikka.

Väliaikatiedotetta ja itsetutkiskelua

Tämä viikko on tuntunut jotenkin tuskallisen hitaalta ja mitäänsanomattomalta. Viime viikonloppu sen sijaan oli täynnä toimintaa: perjantaina Katan synttärit ja lauantaina erotiikkamessut Turussa featuring Tuire.

Perjantai meni vähän myöhäiseksi synttäreiden suhteen sillä pääsin töistä vasta klo 22 ja haettuani Tuiren matkaan pääsimme perille vasta klo 24:n pintaan Poriin. Käynti Porissa oli silti varsin mieltä avartava kokemus, sillä tajusin pari asiaa joita en juurikaan ole tullut ajatelleeksi. Booli juhlissa oli hyvää, ja sitä tuli kitattua varsin nopsaa tahtia... ja pian olinkin jo melkein konttauskunnossa. Saatuani asiasta palautetta tajusin että kännissä käyttäydyn todellakin kuin mikäkin pelle, eikä siinä ole ulkopuolisen silmin juurikaan mitään hauskaa... vaikka itselläni hauskaa olisikin. Sen sijaan että haluaisin olla aidosti mukavaa seuraa teen kännissä vain omasta hölmöydestäni numeron ja haluan olla huomion keskipisteenä. Voi ehkä olla parasta jos lakkaan kiskomasta alkoholia yleisessä seurassa ja yritän käyttäytyä ihmisiksi... tuossa olisi todellakin parantamisen varaa.

Toinen asia oli pätemisen tarpeeni ja muiden ylenkatsominen, esimerkiksi auton takapenkillä ollessani olen ns. takapenkin kuski joka ei anna rauhaa kuljettajalle. Tässäkin asiassa voisin pitää turpani ummessa... ja yleisesti muutenkin tarpeeni päteä joissain asioissa on suorastaan raivostuttava piirre minussa. Oli mukava kuulla kerrankin negatiivistakin palautetta omasta käytöksestäni, sillä yleensä kun sitä pyydän ei kukaan osaa sanoa mitään. Itseään on vaikea kehittää jos ei itse tajua missä on mennyt vikaan... siispä nostan hattua tästä hyvästä.

Lauantai Turussa olikin sitten kokonaan uusi kokemus meikäläiselle, joskin hieman erilainen kuin mitä olin odottanut. En koskaan ole pitänyt itseäni mitenkään konservatiivisena seksin suhteen vaan lähinnä vapaamielisenä... mutta pakko on myöntää että kun on viettänyt koko lauantain katsellen strip tease esityksiä ja ihmisten panemista esiintymislavalla alkaa tuosta hommasta mennä maku. Koko aikana näin tasan yhden tankotanssin joka sai minut sanomaan "wau" ja sekin vain siksi että nainen suorastaan liiteli tangon ympärillä kuin mikäkin lintunen... ja jumalauta mitkä käsivoimat! Välistä mietin voiko tuo olla ihminen ollenkaan :D
Lopputarjonta messuilla olikin sitten aika mautonta, jos tuota sanaa nyt voi asiasta käyttää. Mieleen tuli lähinnä pervojen runkkareiden ryyppyreissu... millä on hyvin vähän tekemistä itse erotiikan kanssa. Tai sitten minulla on vaan asioista vähän erilainen käsitys.

Kaiken tämän lisäksi olen saanut itseni opettelemaan uuden taidon, joskin tästä saan kiittää meksikolaista ystävääni Ilseä! Osaan nykyään nimittäin morsettaa. Käymme Ilsen kanssa facebookissa keskusteluja morsekoodilla, ja olen suoraan sanoen yllättynyt kuinka helppoa sen oppiminen loppujen lopuksi oli. En tiedä onko tuosta taidosta koskaan mitään hyötyä.... mutta se on minusta silti kiehtovaa :D

Aloitin myös uljaan projektin jonka tarkoituksena on katsoa kaikki Stargate SG-1:n jaksot läpi. Toistaiseksi olen katsonut 12 jaksoa ensimmäisestä tuotantokaudesta, ja olen pahasti koukussa. Olen joskus lapsena sarjaa katsonut telkkarista, mutta en muistanut sen olevan näin hyvä! Sarjaa tosin on 10 tuotantokautta katsottavana, joten ihan hetkessä en tätä projektia suorita... Mutta eipä minulla ole tässä mitään muuta kuin aikaa...

Ensi perjantaina olisi tarkoitus mennä kavereiden kanssa viettämään iltaa kunhan töistä pääsen... ilmoitin jo etukäteen olevani kuskina ja selvinpäin, tarkoituksenani jo heti kättelyssä ottaa suora linja uudelle paremmalle käyttäytymismallilleni.... joskaan en ole varma voinko käyttää sanaa "uusi" sillä olin n. 23 vuotta selvinpäin ja viisi vuotta niistä kännikuskina... ehkä olisi sopivampaa sanoa että palaan askeleen takaisinpäin siihen miten asiat ennen olivat.

Tankkihomot Junttilassa

Viime viikonloppu meni kivasti inttikavereiden seurassa. Vietimme aikaa Jokioisissa: ryypättiin, saunottiin, grillattiin, ammuttiin haulikolla kiekkoja ja tietysti pelattiin World of Tanksia. Varsin miehekäs viikonloppu siis kaikenkaikkiaan.
Vaikka itsekkin olen ollut tietoinen siitä että olen kehittänyt itseäni ihmisten kanssa asioimisessa, tuossa porukassa sen huomasi kaikkein selvimmin. Intissä olin aina hiljaa enkä koskaan ottanut osaa mihinkään muuhun kuin intin pakollisiin harjoitteisiin. Aika pintapuoliseksi jäi siis inttikavereiden tunteminen tuolloin. Nyt kuitenkin tuntui että sovelluin joukkoon kuin parahin tankkihomo. Moni siitä minulle sanoikin, oli kiva kun menin mukaan ja kerrankin puhuin jotain.

Minulla ei ole viime vuosina juurikaan ollut kovin monia miespuolisia kavereita, poislukien Joni joka hänkin nykyään asuu kaukana Lahdessa. Toi viikonloppu oli siksi myös erikoinen, koska tajusin kuinka hienoa on oikeesti viettää aikaa puhtaasti jätkäporukassa. Rento meininki ilman turhaa draamaa. Tarvisin tänne Tampereelle ehdottomasti enemmän miespuolisia kavereita.

Jätkien kanssa käytiin myös yhtenä iltana Forssan keskustassa vilkasemassa paikallista yöelämää. Ramppasin kyseisessä persreiässä yhdessä elämäni vaiheessa yhtenään, sillä seurustelin silloin tytön kanssa joka asui siellä. Oli kovin erilaista nähdä kaupungin yöelämä, joka oli paljon eloisampi kuin olisin kuvitellut, sillä tuolloin vuosia sitten olin absolutisti eikä tyttöystäväänikään silloin kiinnostanut baareissa käydä... joten ei paljoa yöaikaan tullut keskustassa käytyä. Mieleen heräsi myös paljon muistoja paikoista jonka ohi menin... ehkä joku päivä teen muistelureissun tuohon persreikään... vaikka tiedänkin että terveellisempää todennäköisesti olisi vain koettaa unohtaa.

Karkuun Turkuun

Viime viikonlopun vietin Turussa Tuiren luona. Katsottiin hauska (ei tahallisesti hauska) thaimaalainen draamaelokuva soturista jonka mielestä on ihan okei tulla sotatantereelta uuden vaimon kanssa kotiin, mutta kauhistuu kun vaimolla onkin uusi mies. XD Tuohon kun vielä lisäsi roppakaupalla satanismia ja pimeää taikuutta niin soppa oli valmis... :D Kunpai, legend of the warrior!! XD

Joskus on kyllä kiva katsoa leffoja ihan vaan randomisti hyllystä valiten... Ei koskaan tiedä mitä saa :D Itse oon aina rakastanu uusia kokemuksia, oli ne sit huonoja tai hyviä, se piristää aina kun jotain uutta ja ennalta arvaamatonta tapahtuu. Tasapaksu elämä on liian harmaata.

Turussa oli myös jännä härpäke joen varrella. En muista miksi sitä kutsuttiin, mutta idea oli että joen pohjassa olevasta mikrofonista kuului ääniä kun seisoi sen keskellä. Mukaan oli sekoitettu myös jotain valmiiksi sävellettyjä musiikin/äänten pätkiä. Varsin lumoava paikka.

Öinen uintireissu

Eilisen kännireissun seurauksena tämä sunnuntai meni aikalailla koomatessa. Mitään järkevää en saanut aikaiseksi, enkä edes halunnut... jumitin vaan koneella ja söin pizzaa.
Illalla sitten Suskupallo pompahti käymään ja toi meikäläiselle kokista. Täytyy kyllä sanoa että arvostan suuresti sekä Suskun että Maken tuparilahjaa, jonka etukäteen antoivat juomien muodossa kun eivät yllättävän ulkomaanmatkansa takia pippaloihin pääse. Ihan tässä herkistyy. :3

Katsottiin Suskun kanssa tuossa äsken Alice in Wonderland. Leffa on yksi mun kaikkien aikojen suosikeista... musiikki, värimaailma, näyttelijät, yleinen leffan ilmapiiri...kaikki on niin lumoavan kaunista katseltavaa ja kuunneltavaa että leffan voi katsoa vaikka kuinka monta kertaa uudestaan tahansa. Suskun lähdettyä takaisin kotiin mietin että alkaisi olla nukkumaanmenoaika, vaan ei väsyttänyt ollenkaan. Asunnossanikin oli niin kuuma että teki mieli vaan mennä viilentymään jonnekkin. Sitten sen keksin: uimaan! Kello oli yksi yöllä, ajatus tuntui lähinnä naurettavalta. Tähän aikaan? Vesikin olisi varmasti kylmää jo... minulla oli kuitenkin päässäni fantasianomainen kuva uinnista joka olisi virkistävä ja täydellinen... järki kuitenkin kamppaili sitä vastaan toitottaen että minulle tulisi kylmä ja katuisin lähtöäni jos menisin.

Kamppailin itseni kanssa useita minuutteja. Lopulta päätin kuitenkin mennä, sillä en pitkään aikaan ollut tehnyt mitään spontaania ja hupsua. Kamppeet reppuun ja menoksi. Riensin pyöräkellariin ja hain uskollisen ratsuni ja karautin rennosti polkien öisille kävelyteille. Hervanta on siitä hieno paikka että täällä on paljon puita, ja varsinkin näin öisin puut ja katulamput saavat aikaan maagisen valaistuksen ja varjojen leikin. Olin ihan hurmiossa, polkien yhä kovempaa lumoavan puistomaiseman vilistäessä ohi. Minulla ei sinänsä ollut aavistustakaan mihin kyseinen tie vei, mutta olin silti täysin satavarma että pääsisin perille koska tiesin isoimmat päätiet enkä siis voinut päätyä kuin jommallekummalle niistä... joten pystyin huoletta polkemaan ilman selvää päämäärää.

Uimarannalle päästyäni pulahdin veteen ja yllätyksekseni se oli todella lämmintä. Päivä oli kyllä ollut kuuma, mutta en silti olisi odottanut sen olevan enää niin lämmintä. Uimaranta oli todella hiljainen, ja öinen hämäryys toi rauhallisen tunnelman. Koetin uida niin rauhallisesti ja hiljaa kuin pystyin, koska tuntui että jos polskin tai metelöin, rikon sen kauniin hiljaisen ympäröivän ilmapiirin.

Muutaman kiepin heitettyäni huomasin sivulta lähestyvän jotain verrattain isoa. Se oli tumman värinen, vaikea havaita ja liikkui todella nopeasti ja ääneti. Se suhahti aivan pääni vierestä, kuin sudenkorento siipiään räpytellen, mutta oli selvästi kookkaampi. Sitten toinen. Lepakoita! Katsoin lumoutuneena kun nuo kaksi nahkahiirtä liitelivät äänettömästi ympärilläni metsästäen iltapalaansa. Jatkoin uimista lepakoita seuraillen. Ne liikkuivat ympärilläni, välillä lentäen aivan naamankin edestä. Niiden liikehdintä oli kuitenkin niin sulavaa ja nopeaa etten ehtinyt juurikaan tajuta niiden lähestymistä ennen kuin ne olivat jo ohittaneet minut. Kerrassaan lumoavia otuksia.

Nousin vedestä onnesta häkeltyneenä. En olisi osannut kuvitellakkaan löytäväni jotain tällaista. Pukeuduin, nousin pyörän selkään ja polkaisin kotia kohti. Olin löytänyt oman ihmemaani.

Ehkä mustin maanantai ikinä

Vietin viikonlopun Oulussa Tuiren luona. Kaikki meni ihan kivasti ja lopulta tuli sitten aika lähteä etelää kohti. Päivästäni oli tulossa varsin kiireinen, sillä tarkoituksenani oli rientää ensin Tampereelle katsomaan asuntoa ja moikkaamaan pikaisesti Suskua, ennen kuin siirtyisin Lahteen ennen töiden alkua. Mutta mikään ei tietenkään suju niinkuin pitäisi... varsinkaan kun maanantai.

Heräsin aikaisin, tarkoituksenani oli lähteä hyvissä ajoin jotta minulle ei tulisi kiire. Heräsin puoli kaksi, ja koomattuani ensin suihkun kautta autolle pääsin vihdoin starttaamaan hieman myöhässä (tarkoituksena oli lähteä liikkeelle puoli kolme, mutta jo tuossa vaiheessa olin hieman myöhässä). Tämä ei kuitenkaan aiheuttanut mitään toimenpiteitä, olihan minulla runsaasti aikaa varattuna matkaa varten. Autoni pakoputki on ollut jo muutaman päivän paskana, ja se pitää suht kovaa meteliä. Tästä syystä ajoin todella hiljaa ja pienellä kaasulla asuinalueen läpi jotta en herättäisi enempää pahennusta kuin on pakko. Vauhdin puutteesta huolimatta ensimmäinen hidaste (noin 50 metriä siitä mistä läksin liikkeelle) muutti kaiken.

Kuulin liukuvan metallisen äänen ja sitten kovaa kolinaa aivan kuin olisin ollut yhtäkkiä hääauton kuskina, jonka perään on ripustettu kasa säilyketölkkejä. Otin auton välittömästi seis tien sivuun ja nousin katsomaan mitä oikein oli tapahtunut. Sisimmässäni tiesin jo vastauksen ennen kuin edes pääsin auton taakse: pakoputki oli irronnut kiinnikkeistään ja retkotti maata vasten. Kauhun sekaisin tuntein tuijotin näkemääni... tällä tavalla en ikinä pääsisi ajamaan Tampereelle saakka... saatika ehtisi mitenkään töihin ajoissa. Kello oli melkein kolme yöllä.. satoi ja ketään ei näkynyt missään. Hetkellisesti mietin mitä tekisin: Juna. Ei. Se ei ikinä ehtisi ajoissa. Olisin auttamatta myöhässä. Taksi! Ei. Liian kallista. Pakko korjata se pakoputki... se on ainoa vaihtoehto. Katsoin kelloa... minulla ei ollut paljon aikaa jäljellä... siispä kyyristyin vetiseen maahan ja työnnyin auton alle.

Kaivoin esiin kännykän ja käytin sen näytön himmeää valoa apuna katsoessani missä pakoputki oli ollut aikaisemmin kiinni. Kiinnitysmekanismi oli hyvin yksinkertainen, mutta sen vieressä oli tiivistävä palikka joka tuntui tukkivan reiän johon uskoin pakoputken kiinnityspalkin kuuluvan. Mitä jos en saakkaan sitä paljain käsin paikoilleen? Mitä jos tarvitsen työkaluja, joita minulla ei ole? Auton alla oli todella pimeää ja kaikki oli ikävän märkää sekoittuneena vetiseen hiekkaan. Kuin ihmeen kaupalla onnistuin kuitenkin vartin vääntämisen jälkeen ujuttamaan pakoputken takaisin omalle paikalleen ja annoin oikein kunnon mojovan iskun perään jotta se varmasti upposi niille sijoilleen. Voitto! Minua ei pysäytä mikään!

Katsoin kelloa ja istuin takaisin autoon. Minulla oli vielä hyvin aikaa, kunhan pitäisin kiirettä. Käynnistin auton ja painoin kaasua... vaihteita vaihtaessani tuntui ärsyttävää kipua. Oli pimeää enkä nähnyt mitään, mutta käteen sattui selvästi. Ohi kiitävien katulamppujen valossa näin että kädestäni vuoti verta... olin kaikessa kiireessä ilmeisesti telonut itseni, enkä ollut edes huomannut sitä ennen kuin vasta nyt. Kipu sai minut entistä vihaisemmaksi, ja adrenaliini otti vallan.
Ajoin moottoritielle ja selvää ylinopeutta... minua ei enää kiinnostanut kuulostiko autoni ruohonleikkurilta vai ei... nyt oli päästävä Tampereelle asuntonäyttöön ja vieläpä ajoissa. ...Josta puheenollen tajusin että olin yltä päältä vetisessä hiekkapaskassa. Näyttäisin aivan ojassa ryvetetyltä kun pääsisin perille. Tarvitsisin jostain uudet vaatteet... miksi ihmeessä en koskaan pakkaa mukaan varahousuja??? ABC:n kyltti... siellä ei kyllä myydä vaatteita mutta vessa siellä on! Hiekka on kuitenkin helposti puhdistettavissa vaatteista ja minulla on kokonaiset viisi tuntia aikaa kuivattaa itseni matkalla Tampereelle. Näinpä siis kurvasin ABC:lle ja suoraan vessaan.

Vessassa oli joku mies joka ei tuntunut olevan moksiskaan siitä että ryntäsin sisään verisenä ja hiekkaisena. Tyynesti ryhdyin pesemään itseäni ja housujani. Hiekka tosiaan lähti yllättävän helposti pois. Haavatkin sain kohtuullisesti puhdistettua ja vihdoin näin mikä kivun oli aiheuttanut. Yhden sormeni kynsi oli ottanut vähän hittiä, ja sen juuressa iho oli kellertävän punainen. Rujosta ulkonäöstään huolimatta kipu oli lakannut sormesta melkein kokonaan, eikä se muutenkaan tuntunut huomion arvoiselta, joten päätin jatkaa matkaani enempiä huolimatta. Suuntasin ABC:n S-markettiin ja ostin matkaevääksi lihapullia, karkkia sekä kokiksen.

Matka Tampereelle sujui rattoisasti adrenaliinin kourissa. Olo oli kuin terminaattorilla, aistini olivat terävät ja keskittymiseni raudan luja. Olin jo päättänyt siinä vaiheessa että koko päivä oli aivan paska, ja että jos hirviä oli liikkeellä ne olisivat varmasti joukkoitsemurha-aikeissa juuri minun edessäni. Sakea sumu esti näkyvyyttä aika tehokkaasti, mutta ajoin silti normaalia lujempaa. Yhtään hirveä en kylläkään nähnyt, ja pääsin Tampereelle aikataulussa. Pienen etsinnän jälkeen löysin jopa talon jossa asuntoesittely oli juuri alkamassa.

Asunto itsessään oli aivan mahtava. Tilava, siisti ja juuri minunlaiseni. Muutaman päivän sisään saan tietää saanko sen vuokrattavakseni vai osuuko arpa-onni jollekulle muulle. Esittelystä lähtiessäni otin sitten suunnaksi Suskun työpaikan ja karautin sinnekkin ennätysvauhtia.. aikani oli loppumassa jos meinasin ehtiä töihin ajoissa... sisimmässäni kuitenkin tiesin että suoriutuisin tuostakin vallan mainiosti, olinhan tähänkin asti onnistunut ylittämään itseni jo monta kertaa.

Oli todella mukava nähdä Suskua kaiken tuon paskan jälkeen. Vaikka emme ehtineetkään kuin vaihtaa pari sanaa, jäi siitä silti huomattavasti parempi mieli. Susku antoi minulle myöhäisen synttärilahjan, joka oli kääritty punaiseen paperiin. Hetken harkitsin avaavani sen saman tien, mutta takaraivossa jyskyttävä ajatus ajan loppumisesta sai minut lykkäämään paketin avaamista myöhemmäksi. Nyt oli kerettävä töihin.
Navigaattoriin kotiosoitteeni nakatessani huomasin iloyllätyksen: ehtisin perille ajoissa vaikka en edes kaahaisi karmeaa rallia. Ajatus kiireettömästä ajosta sai minut entistä paremmalle tuulelle. Siispä läksin matkaan ja hurautin Lahteen edelleen aika reipasta tahtia... mutta ehdinpäs käydä kaupassa ja vaihtaa vaatteetkin ennen töitä.

Töissä päivä oli aivan täysi homonkosto. Kiirettä piti niin että hyvä kun ehdin edes syödä mitään. Sain hommat tehtyä minuuttia ennen työaikani loppumista, kun normaalisti minulle on jäänyt puolisen tuntia aikaa valua kotiin ennen työajan loppumista :P
Aikasin heränneenä ja kaikkien vastoinkäymisten ja kiireen jälkeen olin todella uupunut ja valuin kotiin äkäisenä. Kotonakaan ei olisi ruokaa... pakko olisi käydä kaupassa. Ensin kyllä halusin suihkuun...
Ennen suihkua päätin kuitenkin avata suskun antaman lahjan. Siihen sisältyi kirje, johon oli kirjoitettua kivoja asioita meikäläisestä... ja vielä useamman ihmisen toimesta. Tuo lämmitti kyllä kovasti, ja koko päivän paskataakka katosi harteilta. Rentouttavan suihkun jälkeen käväisin ihan mielelläni kaupassa enkä pitänyt mitään kiirettä. Nyt minulla on ruokaa ja hyvä mieli. Huomenna sitten onkin jatkomaanantai... :D