Askel eteenpäin

Suljen kirjekuoren hitaasti ja painan sen reunalla olevan tarranauhan huolellisesti kiinni. Sisälle olen juuri sulkenut Kokkolan käräjäoikeuden käsittelyyn lähteviä lappusia, jotka vain hetkeä aikaisemmin allekirjoitin. Nyt kuori on kiinni, enää ei voi perua. Laitan kengät jalkaan ja nappaan kuoren mukaani. Ulkona on lämmin kesäyö... hassua että vasta hetki sitten oli vielä ihan kylmää ja nyt on jo niin kesäistä. Nuuhkaisen ilmaa ja astelen parkkipaikan yli kohti postilaatikkoa. En ole mikään kasvituntija, joten en voi sanoa mistä tuoksu on peräisin, mutta jokin pihan puistakin tuoksuu todella kesäiselle.

Kun lähestyn postilaatikkoa sisälleni hiipii samanlainen tunne kuin kirjekuorta sulkiessani. Vielä voisin perua... mutta toisaalta se olisi turhaa. Vuosi sitten tuli möhlittyä ja nyt on aika ottaa vastuu omista virheistään. Sen enempää asiaa miettimättä avaan postilaatikon luukun ja sysään kirjeen sisälle. Äkkiä tunnen oloni jotenkin helpottuneeksi. Asiat rullaavat taas eteenpäin ja pian voin jättää viime kesän tapahtumat lopullisesti taakseni. Ehkä sitten kun saan kuulla tuomioni voin vihdoin antaa itsellenikin anteeksi ja siirtyä elämässä eteenpäin.

Työnnän käteni taskuihini ja hitain askelin tepastelen takaisin kotiin nauttien samalla tuosta maagisesta kesäyöstä. On mukavaa kun ei ole kiire minnekkään. Itse asiassa minulla ei ole ollut kiire enää sen jälkeen kun ajoin autollani ojaan. Minusta tuntuu jopa että muutuin aika paljon ihmisenä. Ehkä arvostan elämää enemmän nykyään... ja muita ihmisiä myös. Joka tapauksessa olen aika varma siitä että asiat muuttuvat tämän vuoden aikana paremmiksi, kun saan kaikki minua vaivaavat asiat selvitettyä.

Matkalukemista

Astun sisään bussiin tervehtien kuskia. Bussikuskeissa minua ärsyttää ehkä eniten se, että ne harvemmin jaksavat tervehtiä takaisin. Mielestäni asiakaspalveluammatissa pitäisi pystyä edes sanomaan "hei" tai "moi" tai edes äännähtämään jotain epämääräistä ihan vaan ilmaistakseen että asiakas on jotenkin noteerattu olemassaolevaksi. Toisaalta minulle on aivan sama, kiinnostaako olemassaoloni bussikuskia vai ei, kunhan pääsen kyytiin ja istumaan omalle paikalleni... mielellään siten että saan olla omassa maailmassani. Taaperran omalle paikalleni ja otan jo valmiiksi tukea yhdestä bussin lukuisista pystytangoista, sillä tiedän että saan pian kohdata sen toisen minua busseissa ärsyttävän piirteen... nimittäin sen, ettei bussikuskia kiinnosta lennätkö naamallesi lattialle vai pääsetkö keskipakousvoiman turvin linkoamaan itsesi penkkiin kuin mikäkin tankotanssija. Vaikka sääreni kovin karvaiset ovatkin, onnistun ennakointini ansiosta laskeutumaan pehmeästi penkille ja teen oloni mukavaksi. Reppu lattialle. Kuulokkeet päähän. Kirja käteen.

Kyllä, kirja. Usein minä olen huomannut toteavani ettei minulla ole aikaa lukea koska touhuan niin paljon kaikkea muuta (lue: dataan koneella yömyöhään) mutta nyt viimein keksin paikan jossa minulla ei ole muuta tekemistä kuin istua ja odottaa... mikä voisikaan olla parempaa ajanvietettä kuin kirja bussissa? Harmi, että matka kestää vain parikymmentä minuuttia... mutta kyllä siinäkin ehtii muutaman luvun lukaista. Näyttää vahvasti siltä, että minunkin on kohta viimeinkin aika hankkia kirjastokortti Tampereelle.

Olen nykyään alkanut välttää yleisimpiä bussilinjoja ja pyrin mahdollisuuksien mukaan matkustamaan pelkästään yhdellä tietyllä linjalla joka kylläkin kiertää pidemmän matkan mutta on rauhallisempi. Ihmisiä on vähemmän, ja sitä myöten pysähdyksiä myös. Minusta on mukavaa kun tilaa on enemmän. On helpompi uppoutua musiikin ja kirjan maailmaan kun kukaan ei häiritse millään tavalla. Aiemmin vihasin busseja mutta kun kaiken saa hiottua kohdilleen, tuntuu bussimatka tällä tavalla jopa jotenkin nautinnolliselta. Vaikka nautinkin suuresti autolla ajamisesta, joskus on vaan kiva olla kyydissä ilman mitään vastuuta mistään. Lukiessani kirjaa vilkaisen välillä ulos ikkunasta. Vielä on matkaa jäljellä, ehdin lukea vielä yhden luvun. Kirjaan on vähän liiankin helppo uppoutua... jonain päivänä varmasti vielä unohdan jäädä bussista pois sen takia. Ajatus moisesta tuntuu jollain tapaa kiehtovalta... jos elämä vain olisikin aina niin yksinkertaista ettei tarvitsisi oikeasti välittää tosimaailmasta vaan voisi ikuisesti ajaa bussilla ja uppoutua kirjan maailmaan. Jossain kohtaa matkaa todellisuus kuitenkin kolkuttelee takaraivossa kun bussi alkaa lähestyä määränpäätä. On aika sulkea kirja ja painaa nappulaa. Seuraavalla matkalla sitten taas lisää.

Tasaisia talven luminietoksia

Talvi on jo pitkällä. Kävin eilen pitkästä aikaa hiihtämässä Ellin houkuttelemana ja pakko sanoa etten edes muistanut kuinka hyvä olo siitä tulee. Vaikka selkä ja hartiat onkin vähän kipeänä niin se metsän raikkaus on jotain minkä takia tuota voisi tehdä paljon useamminkin. Tämän illan olen vain maalaillut vesiväreillä ja pakko sanoa että en edes muistanut sen olevan noin hankalaa ja aikaa vievää puuhaa. Varsin antoisa viikonloppu ollut siis :P

Mitähän kaikkea tässä on tapahtunut taas... viime merkinnässä taisin jotain mainita jyväskylän reissusta halloweeninä. Noh, se reissu oli ja meni ja hauskaa kyllä oli :) pukeuduin Kuolemaksi (alkoholinhuuruiseksi semmoiseksi) ja meillä oli oikein hauska mökkiviikonloppu. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja aion kyllä ehdottomasti mennä vastaavalle reissulle sitten seuraavallakin kerralla.
Joulu meni kivasti perheen kanssa ja uusi vuosi meni pikkuisen ohi töistä johtuen (jälleen kerran) mutta oli tuostakin huolimatta ihan hyvä ilta kivasti Ellin kanssa iltaa viettäen. Tämän lisäksi tässä on ollut kaikkea sekalaista pippaloa kaverin lakkiaisista ihan tavallisiin kaveri-iltoihin ihan vaan iltaa viettäen ja leffoja katsellen. Aika tasaista elämää ilman sen suurempia käännöksiä.

Tulin myös hankkineeksi bussikortin rahaa säästääkseni nyt kun koetan saada muutaman velan maksettua pois ja pakko sanoa että aika yllätyksellisiä hetkiä on tuossakin elämäänsä saanut. Mukavaa on myös se, että ei tarvitse enää stressata joka ikinen kerta kotoa lähtiessä että nyt tämäkin reissu maksaa taas rahaa... tuolla kortilla kun saa matkustaa rajattomasti niin paljon kuin haluaa :)
Toki autollakin on kiva ajella aina silloin tällöin, mutta työmatkat tulee ainakin kuitattua nykyään bussikyydillä.

Seuraavina viikkoina on muutamat synttärit tiedossa ja sitten alkaakin olla minun omien synttärijuhlieni aika. Ajateltiin Ellin kanssa järjestää yhteissynttärit, saa nähdä millaiset pirskeet saadaan aikaan.

ja ainiin: yhtenä iltana törmäsin tämmöiseen hauskaan lumiukkoon :D

Joku oli tuon koskipuistoon kyhännyt ja oli pakko ottaa ihan kuva kun oli sen verran muikea ilmestys. harmi ettei se seuraavana päivänä ollut enää siinä.

Syksyyn Seikkaillen

Taas on jäänyt kirjoittelu... tuntuu että jaksan yhä harvemmin ja harvemmin kirjoittaa tänne :3 Mutta yritetään nyt vääntää tähän jotakin. Oikeastaan alkaa olla vaikea muistaa kaikkea mitä tässä parin kuukauden aikana on tapahtunut... mutta toivottavasti kaikki pääasiat tulisi tänne laitettua.

Olen aika hyvin toipunut kolaristani, josta kirjoitin viime merkinnässä. Henkiset traumat varmaan jää loppuiäksi, mutta nyt voin asialle jo naureskella. Näin muutamaan otteeseen painajaisia, joissa menetän auton hallinnan samantapaisissa olosuhteissa, mutta nekin loppuivat jossain vaiheessa kun näin unen jossa sainkin yhtäkkiä auton takaisin hallintaan enkä ajanutkaan kolaria.

Ostin uuden autonkin jo... parempi päästä takaisin rattiin niin tottuu ajamiseen taas ja saa itseluottamuksensa takaisin. Kolarista viisastumatta ostin lähes samanlaisen auton kuin sen, jonka romutin... erona vain että siinä on 50 heppaa enemmän pellin alla :P työkaverit tuota jo naureskelivatkin... että ens kerralla mennään sitten kovempaa ympäri... mutta ajattelin kuitenkin pitäytyä lupauksessani ja olla hurjastelematta.

Mitähän muuta tässä on tullut tehtyä... no ainakin huvipuistossa ja laivalla tuli käytyä. Käytiin kavereiden kanssa lintsillä viikko mun kolarin jälkeen. Hieman oli epävarma olo että näinköhän tuo on hyvä idea kun on juuri toipunut aivotärähdyksestä, mutta muutamassa laitteessa käytyäni huomasin että mitään ongelmia ei ollut ja vietettiin oikein hauska päivä laitteissa kieppuen. Vanha suosikkini Kieppi oli edelleen se paras laite... se vaan riuhtoo niin mukavasti <3
Laivalle meitä piti alunperin tulla ainakin neljä, mutta lopulta kävi niin että ainot ketkä sinne lopulta tulivat oli minä ja Tuire. Meillä oli kyllä ihan hauska reissu, oli kiva päästä vaihteeksi pois Tampereelta ja tekemään jotain erikoista. Kyse oli tosin sunnuntairisteilystä ja itseä ei oikein laivan iltaohjelma sytyttänyt... mutta ainakin ruoka ja juoma oli hyvää.

Nyt lähestyy halloween, eikä minulla ole vieläkään asua O.o Pitäisi varmaan keksiä jotain simppeliä. Tarkoitus olisi paeta mökille hieman sekalaiseen seuraan ja viettää hauska viikonloppu tavaten uusia ihmisiä. Odotan tuota kyllä innolla, saa nähdä mitä siitäkin tulee :D

Yleensä en kirjoittele tänne mitään hirveän henkilökohtaisia juttuja, mutta kai tännekkin voi lyhyesti jotain laittaa... tapasin kuukausi sitten mukavan tyttösen ja nyt kävi jotenkin hassusti ja olen parisuhteessa o.o miten tässä näin kävi, en tiedä... mutta onhan tuo sinänsä ihan mukava juttu. Tästä lähtien jos siis kirjoitan blogiin Ellistä niin se on tuo kyseinen naaras... vaikka vähän luulen ettei tätä blogia lue kukaan semmoinen joka minua ei ennestään tuntisi, joten taitaa olla turha kirjoittaa mitään esittelyjä... muttakun periaatteesta, saatana!

Nyt taidan mennä pelailemaan vielä hetkeksi, toivottavasti jaksaisin kirjoittaa vähän useammin tästä lähtien :P

Kolari

Tämä viikonloppu ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Vaikka viime viikot onkin ollut yhtä hauskanpitoa juhannuksen ja telttakemujen merkeissä, tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on vain lauantain ja sunnuntain välinen yö. Ajoin nimittäin kolarin, ja aika pahan sellaisen... ja vaikka selvisinkin koko tilanteesta mustelmilla, henkiset traumat olivat sitäkin suuremmat.

Olen aina ollut auton ratissa hieman rämäpää... tykkäsin aina kisailla muiden kanssa, ottaa vähän mittaa suorituskyvystä ja ajotaidosta. Tiesin aina, ettei se ollut fiksua... mutta koskaan ei mitään ollut käynyt joten se oli lähinnä sellaista semi-vaarallista hauskanpitoa. Nyt kuitenkin kaikki muuttui, kun reilusti yli satasen vauhdista menetin auton hallinnan. En pysty muistamaan törmäyksestä paljoa, ainoastaan sen, että jostain selittämättömästä syystä renkaiden pito vain hävisi ja auto kiepahti katon kautta ympäri kaksi tai kolme kertaa pysähtyen lopulta pienen ojan pohjalle. Ilmalento itsessään on minulle kuin unta... jotain epätodellista ja utuista. Vauhdin määrästä kertonee jotain se, että vaikka auto kiepahti parikin kertaa ympäri, ei katto osunut kertaakaan maahan. Kuin ihmeen kaupalla kori pysyi siis ehjänä ja matkustajat (itsekkin totesin olevani enää vain matkustaja tuossa kyydityksessä) selvisivät mustelmilla.

Vaikka auto kärsikin aikamoista damagea, en ole siitä kuitenkaan yhtään harmissani. Päinvastoin olen iloinen että kellekkään ei käynyt mitään. Itseään tästä voi vain syyttää, kaikki johtui vain omasta tyhmyydestäni. Aion kuitenkin tästä eteenpäin käyttäytyä paremmin liikenteessä, sillä tajusin kyllä miten pahasti tässä olisi pahimmillaan voinut käydä. Enää en kaahaa, enkä kisaile. Nyt ajan vain rajoitusten mukaan ilman suurempaa kiirettä minnekkään... julkinen autotie ei ole rallirata. Harmi vain että tuon oppimiseen piti meikäläisen ensin ajaa näinkin paha kolari ennen kuin se meni paksuun kallooni. Nyt olen tässä pari päivää yrittänyt miettiä elämänarvoja uudestaan ja käsitellä tapahtunutta. Itseni syyllistämisen olen pikkuhiljaa onnistunut lopettamaan, sillä siitä ei pidemmän päälle ole mitään hyötyä. Paljon tärkeämpää on miettiä, miten tästä lähdetään eteenpäin. Vaikka koko homma olikin minun omaa syytäni, enkä sääliä ansaitse keneltäkään, on silti ollut mukava huomata että en ole joutunut olemaan yksin tämän tilanteen kanssa. Suurkiitos erityisesti Tuirelle ja Milalle jotka on pitäny mun pään kasassa tässä parin päivän aikana. Aikaa tässä varmasti vielä menee paljon, ennen kuin saan kaiken tämän jätettyä taakseni, mutta toistaiseksi kaikki hyvin... nyt vaan keskitytään tulevaan.

Murtuneita luita ja uusia tuulia

Vaikka kesä on jo pitkällä, ei vieläkään ole yhtään sen lämpimämpi kuin kuukausi sitten. Hävettää ihan tunnustaa etten ole vieläkään rohjennut heittämään talviturkkiani... saa nähdä koska saisin senkin aikaiseksi. Yleensä olen mennyt mahdollisimman pian, tänä vuonna ei oikein ole kiinnostanut lähteä kylmään veteen polskimaan. Musta on kai tullut liian mukavuudenhaluinen tai jotain :P

Pari viikkoa sitten minulle sattui haaveri. Kaverini piti synttärit ja tuli itsekkin nautittua -köh- hieman -köh- alkoholia. Tästä hieman ehkä liikaa piristyneenä päätin sitten juosta ihan täysillä päin kynnystä ja löin jalkani aika mukavasti. Lääkärireissuhan siitä sitten lopulta tuli, kun rupesi varpaat turpoomaan parin päivän päästä siihen malliin ettei niillä töihin enää viitsinyt mennä. Röntgenissä paljastui että olin murtanut kaksi varvasta. Lahjakasta, etten sanoisi.

Toipuminen iskusta oli kyllä huomattavan nopeaa. Vaikka toisesta varpaasta lohkesi irti ihan pala luuta, oli se jo viikossa siinä kunnossa että sillä pystyi kävelemään melkein normaalisti ja vähän juoksemaankin. Viikko törmäyksestäni oli ohjelmassa Couch Surfingin mini-olympialaiset. En ollut ihan uskonut että voisin oikein ottaa osaa mihinkään, mutta toisin kävi. Meidän tiimi jopa voitti nuo kisat, eli en ihan kovin pahasti ainakaan mukana jarruttanut.

(Kuva by: Riikka Asunta)


Nyt juhannus lähestyy ja sitä odotellessa olisi vain tapettava aikaa... Saa nähdä keksiikö tässä mitään jännää ennen sitä, kova hinku olisi kyllä tehdä jotain. Sisällä istuminen alkaa pikkuhiljaa tympiä :P Aloin jopa treenaamaan ihan uudella innolla ja ihan treeniohjelmalla. Saa nähdä tuleeko siitä mitään. Kuuden viikon testijakson jälkeen pitäisi nähdä onko tapahtunut mitään edistystä... toivon mukaan tästä saisi aikaan uuden elämäntyylin... tähän mennessä ainakin alkanut ihan hyvin.

Pelaamista ja Juhlimista

Jälleen uutta huttua, tällä kertaa vähän nopeammin kuin viime kerralla :P
Kavereiden kanssa järjestettiin sunnuntain tylsyyteen vähän piristystä roolipelin muodossa. Meitä oli minut mukaan laskettuna neljä, eli kolme pelaamassa ja minä pelinjohtajana. Siitä oli aikaa jo muutama vuosi kun viimeksi olin roolipeliä kokeillut, mutta homma sujui omasta mielestäni ainakin aika mallikkaasti ja ihmisillä oli kivaa. Ainoa puute oikeastaan oli se, että en ollut jaksanut ajoissa alkaa valmistella peliä ja olin edellisenä iltana nukahtanut kesken, joten pelin loppu meni vähän improvisaatiopohjalla… plus myöskin se, että harjoituksen puutteen vuoksi oli pelin pulmat ja vaarat aika lineaarisesti nopalla heitettäviä (ja aina samalla nopalla) johon aion kyllä seuraavan kerran panostaa vähän enemmän. Porukka kuitenkin innostui pelaamisesta sen verran että ilmaisivat halukkuutensa ottaa osaa joskus toistekin vastaaviin peleihin… seuraavan kerran sitten fantasia-aiheella. Pelin onnistumisen myötä tilasin netistä itselleni ihan omat nopatkin (kuvassa) joissa on seitsemän erilaista roolipelinoppaa. Pelaamassamme pelissä meillä oli käytössä Tohtori Laineen lainaamat nopat (suurkiitos hänelle).

Nyt edellisenä viikonloppuna olin viettämässä aikaa inttikavereiden kanssa mökillä. Mökki oli hassusti sama, jonka vuokrasin synttäreitäni varten. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä puitteet olivat silloinkin aivan omaa luokkaansa, kyllä tuollaisessa paikassa ihan mielellään rellestää. Meno oli perinteistä tankkihomoilua… paljon viinaa ja paskaa läppää… saunaa ja grillaamista. Oli kyllä hauskaa, ei tuolla porukalla huonoja juhlia oikein aikaan saakaan.

Tänään vietin illan naapurini Milan kanssa. Joimme punaviiniä ja katsoimme leffan ”Sideways”. Le kuva oli varsin mielenkiintoinen, sillä siinä henkilöt olivat lähes koko ajan kännissä. Päähenkilön elämä sai minut kuitenkin ajattelemaan asioita, sillä jotenkin samaistuin tuohon heppuun. Leffassa meinaan oli mies joka rypi masennuksessaan kaksi vuotta avioeron jälkeen eikä oikein saanut elämässään mitään aikaan, josta olisi nauttinut. Omalla tavallaan kovin ahdistava tilanne… aloin miettiä että voisiko noin käydä minullekin? Haluaisin ajatella ettei niin tule käymään, ei ainakaan muutamaan vuoteen… mutta jossain vaiheessa on vääjäämättä edessä tilanne, jossa olen 50-vuotias enkä ehkä enää harrasta samoja asioita kuin nyt. Tälleen nuorena on helppoa vielä tehdä kaikkea hölmöä ja pitää elämä mielenkiintoisena… mennä ja rellestää, tutustua uusiin ihmisiin. Nauraa, itkeä, ihastua. Toivon vaan että pysyisin tavoitteessani, etten ikinä aikuistu… koska se olisi luultavasti loppu meikäläiselle.